Maistraatti - viimeinen ristiretki Wienin byrokratian rattaisiin

Viime maanantaina suoritin viimein loppuun Wieniin rekisteröitymiseni. Kuulin jo etukäteen, että maistraatissa on melkoista tungosta, jonka takia paikalle kannattaa mennä heti aamusta. Tietenkin maanantai-aamuna raitiovaunu jätti tulematta ja metroakin joutui odottelemaan, joten aikataulu venähti n. puolella tunnilla.

Jonota jonotusnumeroa, check.

Muutama muukin halusi jonotusnumeron.

Paulankin piti hoitaa tämä homma pois alta, joten aloitimme projektin jonottamalla jonotusnumeroita. Saavuimme maistraattiin siis 8.30. Tietenkin tiskillä ollut tyttö antoi meille ensin väärät jonotusnumerot ja pyörimme n. 10 min. ympyrää, ennen kuin saimme lopulta oikeat jonotusnumerot. Pääsimme odotushuoneeseen yhdeksältä ja istuimme alas uskoen, että eiköhän täältä vielä tänään päästä kotiin.

Valmiina odottamaan.

Usko oli odotusaikana (2,5h!) koetuksella parikin kertaa. Paula oli unohtanut passin kotiin ja mietimme, että ei taida mennä rekisteröityminen läpi pelkällä kopiolla. Sitten tajusimme, että henkilökortti käy myös pasin sijasta, joten nou hätä. Enemmän huolta aiheutti rekisteröitymislomakkeen pikkupräntti, jossa todettiin, että kaikki dokumentit tulee olla käännettynä saksaksi. Ei hyvää päivää. Kävin sitten kysymässä virkailijalta, että eivätkö englanninkieliset paperit kelpaa ja sain töykeäksi vastaukseksi, että saksa ja englanti ovat virallisten dokumenttien kielet (piste). Hyvä tietää, sitä ei vaan sattunut itse lomakkeessa lukemaan...

Vihdoinkin!

Kahden ja puolen tunnin odottelun jälkeen oli vihdoin meidän vuoromme ja paperien jättämiseen meni noin viisi minuuttia. Seuraavaksi virkailijat pyysivät maksamaan laskun, istumaan ja odottamaan, että he kutsuvat nimeltä sitten kun paperit ovat valmiit. Oletin tietysti, että tämä vaihe kestäisi enimmillään ehkä 15 minuuttia. Luulo ei ole tiedon väärti. Odotimme toiset 2,5 tuntia, saadaksemme käsiimme tämän:

Virallinen, äärettömän turha paperi.

Yhteensä 6 tunnin odotuksen jälkeen olin jälleen aivan kypsä koko Wienin kaupunkiin ja jos joku olisi tarjonnut mahdollisuutta palata kotiin heti, ei olisi kahdesti tarvinnut kysyä. Miten kaupungin virastot voivat olla noin tehottomia? Puuh. Joka tapauksessa se on nyt tehty ja takana.

Tämä viikko ei muutenkaan mennyt ihan putkeen. Nordea oli päättänyt jäädyttää luottotilini, koska en ollut maksanut viime kuun laskua. Jota en ollut saanut. Koska Nordean systeemi jostain syystä oli poistanut osoitteestani asunnon numeron. TAAS. Tästä kun olin jo kaksi kertaa soittanut Nordeaan. Ja sitä sitten selvitettiin kolmen eri asiakaspalvelijan kanssa. Homma onneksi selvisi, luotto toimii taas ja sain hieman hyvitystäkin. Hermoja ja aikaa toki kului taas.

Olen melko varma, että huono karma vainoaa minua. Paulan kanssa tulimme siihen tulokseen, että karman täytyy asua Wienin maistraatissa: siellä oikein tunsi sen läsnäolon. Yritän ajatella, että alkuviikon vastoinkäymiset oli tarkoitettu vain tasapainottamaan tätä viikonloppua, kun Saara, Joona ja Aada ovat täällä. On nimittäin ollut pari päivää aivan supermukavaa! Mukavista meiningeistä lisää seuraavassa postauksessa. :)

-Kuutti hermoromahduksen partaalla

Ps. Meidän talossa ei taaskaan mikään toimi; kaksi neljästä pesukoneesta on ihan räjähtämispisteessä, keskiviikkona koko pesutupa vain lainehti, kun koneeseen tuli "pientä" vikaa.
Pps. Ainoa asia mikä tässä talossa ei ole ollut rikki ovat hissit. Mutta ne ovatkin KONEen hissit. :D

Taikahuilu ja jonotuksen taito

Sunnuntai alkoi (taas) brunssilla, tällä kertaa kokeilimme Topkino-leffateatterin tarjontaa. Olimme hieman myöhässä aikataulusta, joten emme ehtineet saada brunssi+leffa -lippua (13e), joten tyydyimme nautiskelemaan teatterin tunnelmasta. (Koko elokuvateatteri koostuu siis yhdestä n. 50 hlön salista sekä kahvilasta.)

Topkino.

Paikan ainoassa salissa on tunnelmaa.

Brunssit<3

Kahden kuukauden suunnittelun jälkeen pääsimme myös vihdoin Paulan kanssa oopperaan sunnuntai-iltana. Tämän blogin ohjeiden avulla luovimme melko helposti perinteisille seisomapaikoille Itävallan kansallisoopperaan katsomaan Taikahuilua. Istumapaikat ko. näytökseen oli myyty loppuun jo aikoja sitten, sillä Taikahuilua ei hetkeen ole esitetty Wienissä ja kyseessä oli tämän syksyn kolmas näytös. 

Oopperatalon pääportaikko.

Seisomapaikkalippuja ryhdytään myymään 80 min. ennen esityksen alkua, mutta jos haluaa parhaille paikoille, kannattaa paikalla olla ajoissa. Itse saavuimme jonottamaan n. klo 16, jolloin jono oli jo 50-henkinen. Puolentoistatunnin odottelu sujui oikeastaan nopeasti hyvien eväiden, luentomuistiinpanojen ja Paulan saksantehtävien parissa.

Opiskelijan kukkarolle sopiva lippuluukku.

Muita kulttuurin ystäviä jonossa.

Elämäni ensimmäinen oopperalippu!

Saimme paikat permannon taakse (Parterre), josta näkymät lavalle eivät olleet ollenkaan huonot. Kävimme varaamassa paikat katsomosta sitomalla huivit nojaamiskaiteeseen, jonka jälkeen seikkailimme puolisen tuntia katselemassa oopperataloa.

Seisomakatsomossa.

Itse ooppera oli kyllä huima kokemus. Kuvittelin että ooppera on vakavamielistä kulttuuria - väärin kuviteltu. Tulta, räjähdyksiä, eläviä lintuja, strutseja juoksentelemassa lavalla... Unohtamatta tietysti oopperalaulua: Miten ihminen voi muodostaa sellaisia ääniä? Ehdottomasti parin tunnin jonottamisen ja seisomisen arvoinen kokemus. Mahdollisesti budjettiin mahtuu toinenkin kerta tällaista kulttuurimannaa, pitäisi vain valita minkä oopperan haluaisi nähdä!

T. Kulttuuri-Kuutti

Kiirettä, vieraita ja tasan kaksi kuukautta takana

Vähän on ollut hiljaista täällä blogirintamalla, siitä syytän kavereiden näkemistä, kouluhommia ja arjen pyörittämistä Wienissä. :) Kiitos Laralle ja Erikille sekä Timolle vierailuista, sain hetken hengähdystauon opiskeluista. Pientä koti-ikävää on havaittavissa näin kahden kuukauden jälkeen, mutta onneksi Suomesta saapuneet Pandan lakut, Fazerin sininen, jälkiuunileipä ja minttuviina lievittävät tilannetta. Tässä kuvafiiliksiä parilta viime viikolta:

Lauantai-illan futisturnaus poikien kanssa.

Pääsin vihdoin pelaamaan vähän futista, alkoi olla jo vieroitusoireita. 15 jätkää meidän talosta plus minä oli aika hauska yhdistelmä, mutta ei ainakaan minua haitannut! :3

 

Sunnuntaibrunssin valmistelua.

Selvisi vihdoinkin mikä näitä kaikkia puita Wienissä vaivaa: Misteliä on joka paikassa!

Paulan kanssa punschilla Türkenschanzparkissa.

Paula ja meille sopivin lautapeli.

MQ -Museumsquartier.

Taas punschilla, tällä kertaa Marijan ja parin muun serbialaisen kanssa.

Halle-Punsch, enough said.

 Punssia on tullut kokeiltua jo useammassa paikassa, ja luultavasti joulun lähestyessä täytyy koettaa vielä muutama lisää. Kun joululahjaostoksilla alkaa ahdistaa, niin punssi on varma valinta!

Keskiviikkona kävimme uimassa Paulan kanssa, tai siis piti käydä uimassa, mutta jämähdimme tehokkaasti Amalienbadin saunaosastolle. Oli siistiä, vaikkakin saunaosastolle pääsy verotti n. 6 euroa enemmän kuin pelkkä uimahalli (3,80€/9,90€). Tosin saunaosasto tarkoitti kolmea erilaista saunaa, kylmä- ja lämminallasta sekä poreallasta. Kieltämättä melko mukava rentoutumishetki keskellä viikkoa. Eikä Paulakaan sulanut saunassa,vaikka se oli pelkona. :D

Terveisin saunanraikas Kuutti

Ps. Loppuun vielä Wienin sääilmiöitä, näkyvyys on ajoittain heikohko. :D