Taikahuilu ja jonotuksen taito

Sunnuntai alkoi (taas) brunssilla, tällä kertaa kokeilimme Topkino-leffateatterin tarjontaa. Olimme hieman myöhässä aikataulusta, joten emme ehtineet saada brunssi+leffa -lippua (13e), joten tyydyimme nautiskelemaan teatterin tunnelmasta. (Koko elokuvateatteri koostuu siis yhdestä n. 50 hlön salista sekä kahvilasta.)

Topkino.

Paikan ainoassa salissa on tunnelmaa.

Brunssit<3

Kahden kuukauden suunnittelun jälkeen pääsimme myös vihdoin Paulan kanssa oopperaan sunnuntai-iltana. Tämän blogin ohjeiden avulla luovimme melko helposti perinteisille seisomapaikoille Itävallan kansallisoopperaan katsomaan Taikahuilua. Istumapaikat ko. näytökseen oli myyty loppuun jo aikoja sitten, sillä Taikahuilua ei hetkeen ole esitetty Wienissä ja kyseessä oli tämän syksyn kolmas näytös. 

Oopperatalon pääportaikko.

Seisomapaikkalippuja ryhdytään myymään 80 min. ennen esityksen alkua, mutta jos haluaa parhaille paikoille, kannattaa paikalla olla ajoissa. Itse saavuimme jonottamaan n. klo 16, jolloin jono oli jo 50-henkinen. Puolentoistatunnin odottelu sujui oikeastaan nopeasti hyvien eväiden, luentomuistiinpanojen ja Paulan saksantehtävien parissa.

Opiskelijan kukkarolle sopiva lippuluukku.

Muita kulttuurin ystäviä jonossa.

Elämäni ensimmäinen oopperalippu!

Saimme paikat permannon taakse (Parterre), josta näkymät lavalle eivät olleet ollenkaan huonot. Kävimme varaamassa paikat katsomosta sitomalla huivit nojaamiskaiteeseen, jonka jälkeen seikkailimme puolisen tuntia katselemassa oopperataloa.

Seisomakatsomossa.

Itse ooppera oli kyllä huima kokemus. Kuvittelin että ooppera on vakavamielistä kulttuuria - väärin kuviteltu. Tulta, räjähdyksiä, eläviä lintuja, strutseja juoksentelemassa lavalla... Unohtamatta tietysti oopperalaulua: Miten ihminen voi muodostaa sellaisia ääniä? Ehdottomasti parin tunnin jonottamisen ja seisomisen arvoinen kokemus. Mahdollisesti budjettiin mahtuu toinenkin kerta tällaista kulttuurimannaa, pitäisi vain valita minkä oopperan haluaisi nähdä!

T. Kulttuuri-Kuutti