Paikallisbyrokratiaa ja pakolliset turistipyörähdykset äidin kanssa

Keskiviikko 25.9.:

Keskiviikko oli pyhitetty itävaltalaiselle byrokratialle, ohjelmassa oli siis ilmoittautuminen Wienin asukkaaksi ja pankkitilin avaus. Onneksi tähän vaihto-ohjelmaan kuuluu ns. Buddy, joka auttaa tällaisten muodollisuuksien kanssa. Olisin ollut aika pulassa ilman Sabrinaa etenkin kaupungin virastossa, missä palvelua ei ollut englanniksi. Ei tuollaiset virallisemmanpuoleiset saksankieliset sanat nimittäin ole aivan hallussa.

Kuvassa uunituore Raiffeisenin tilinhaltija.

 Suurin syy miksi piti saada avattua pankkitili täällä on se, että pyykinpesu ei ilman sitä onnistu. En todellakaan ymmärrä miksi homma on pitänyt tehdä niin vaikeaksi. Tämän talon pyykkitupa toimii siis "QuickCard":lla, joka on itävaltalaisten pankkikorttien ominaisuus. Sille voi ladata rahaa esim. pankkiautomaateilla omalta tililtä. Eli siis siirrät tililtä rahaa tälle "QuickCard " osiolle, jota kuitenkin käytetään samalla pankkikortilla. En ymmärrä "QuickCard":ia, mutta vielä vähemmän sitä, miksi tässä talossa on AINOASTAAN sellaisia pesukoneita, joita voi käyttää sillä. Yhsi kämppiksistäni ei ole pessyt pyykkiä kahteen viikkoon, koska ei ole saanut pankkikorttiaan vielä. :D Odotan jännityksellä milloin omani saapuu.

Stephansdom Wienin keskustassa.

 Kävimme iltapäivällä äidin kanssa pyörähtämässä keskustassa tsekkaamassa Schwedenplatzin sataman ja Espanjalaisen ratsastuskoulun sijainnit, että emme torstaina ja perjantaina eksyisi matkalla. Iski (taas) kamala nälkä ja luovimme metrolla ja ratikalla takaisin kotiin.

Ensimmäinen päivällinen himassa.

Kuutin keittiössä valmistui herkullinen jauhelihakastike pastan kera, jotka syötiin vielä Paulan (kämppiksen) astioista. Ostin myös hirveän hyvää inkiväärihunajaa, pitää juoda paljon teetä, että saa laittaa sitä siihen sekaan.

Torstai 26.9.:

Torstaina olimme oikein kunnolla turisteja ja kävimme katsomassa lipizzanhevosten aamuharjoituksia. Niissä hevosissa on kyllä jotain omituista, koska ne syntyvät mustina ja muuttuvat vähitellen valkoisiksi. Oli hyvä, että äiti oli mukana, niin sain samalla selostuksen siitä, mitä kaikkea maneesissa oikein puuhattiin (nyt voin siis asiantuntevasti puhua mm. kootusta laukasta ja leijuravista).

Äiti pakotti katsomaan jotain valkoisia meetvursteja.

Sacher-kakku ei ollut yhtään niin kuivaa kuin huhut kertoivat.

Lounaaksi söimme aitoa Sacher-kakkua Café Sacherissa, oli kyllä hyvää ja täyttävää. Tarkoitus oli seuraavaksi tutustua Wienin patologian museoon, mutta tyydyimme kiertämään sen ympäri. Aukioloajat eivät olleet puolellamme. Onneksi ex tempore -matkailu kuuluu erikoistaitoihimme ja menimme patologian sijaan tutustumaan paikalliseen luonnonhistorialliseen museoon.

Salmiakkia?

Kivettynyt puu!

ISO kivettynyt puu!

Äiti ja merikilppari.

Kaikennäköisiä muinaisjäännöksiä museossa.

 Jaksoimme koluta läpi vain museon ensimmäisen kerroksen, jossa oli pääasiassa kiviä ja luita. Ehkä ehdin tässä yhdeksän kuukauden aikana vielä käymään siellä toisessakin kerroksessa. Kivettyneet puut olivat kyllä superhienoja, sellaisen kivikokoelman voisin ottaa kotiin!